![]() |
Onnenpotku |
Hyvää iltaa lukijayhteisöni.
Kirjoitushetkellä olin juuri saanut viikottaisen korean kielen
oppitunnin päätökseen; tänään opimme sairastamaan koreaksi. No,
tätä sanastoa olisi kaivattu jo aikasemminkin, mutta parempi nyt
kuin ei milloinkaan kuten vanhalla kansalla on tapana sanoa. Tänään
minulla on takana kaikinpuolin onnistunut päivä, mikä on mukavaa
vaihtelua alakuloisemman jakson jälkeen. Vaihdettuani silmälasini
uusiin parisen viikkoa takaperin sain kaupanpäälle yhtäjaksoisen
päänsäryn, joka tukki pääkoppani lähes kokonaan; mitään
kieltä kun ei tuntunut pystyvän tuottamaan. Tästä johtuen vauhti
ei ollut ihan niin päätähuimaava mitä se viime kuussa tuppasi
olemaan. Joka tapauksessa kärsittyäni tarpeeksi käväisin
samaisella optikolla uudestaan, linssit uudelleenhiottiin ja ongelma
on nyt ainakin osittain kadonnut. Itse ostoprosessista haluisin vielä
sanoa sen verran, että harvemmin sitä saa lähestoimivia
silmälaseja 15 minuutissa ulos alle 50 euron hintaan. Aikas vekkulia
sanoisinko.
![]() |
Korkeakulttuuri puhdituttaa |
Huhtikuu on lähestulkoon paketissa,
mikä käytännössä tarkoittaa vajaata neljää kuukautta
kotiinpaluuseen. Kuluva kuukausi tuntui liitävän jopa aiempia
kuukausia nopeammin, johtuen osittain suomalaisten ystävieni viikon
kestäneestä visiitistä kuun alkupuoliskolla. Tämänkertaisia
vieraitani voisi kuvata värikkäästi puhdasverisiksi maalaisiksi,
sillä jokaisen sukujuuret osoittivat samaan suuntaan eli
Kankaanpään. Täten asetelma ''paimen ja lampaat'' oli paikoitellen
hyvinkin lähellä totuutta. Matkan tavoitteena oli koluta
pääkaupunki pääpiirteittän nähtävyyksineen, ruokineen ja
elämyksillineen läpi yhdessä viikossa niin hyvin kuin vain
suinkin, joten nähtävää todella riitti. Lisäksi kevään
vuosittainen kohokohta eli kirsikankukkien kukinta osui sopivasti
samaisella viikolle, joten hyödyntäen erinomaista tilaisuutta kukat
saatiin myös koettua. Kuitenkin, matkustaessa kaikki ei aina mene
aina suunnitelmien mukaan, se tuli kyllä huomattua tuona viikkona,
mutta kaikista kommelluksista huolimatta viikko tarjosi
mieleenpainuvan reissun jokaiselle. Itselleni tärkeintä oli
läheisten ystävieni jälleennäkeminen, mikä sai minut
ymmärtämään, kuinka hienoja ihmisiä ympärilläni todella on.
Koira kiittää.
![]() |
Lehmänlanta haisee |
Viime aikoina olen huomannut
miettiväni paljon erilaisia asioita; en vain kotiinpaluuta, vaan
elämääni yleensä. Mikä on se suunta, johon olen kulkemassa
verrattaen siihen, mihin haluaisin kulkea. Koulutus, työllistyminen,
maailmakatsomus, moraali, etiikka.. Paljon kysymyksiä vailla
vastauksia. Olen pohtinut myös omaa käyttäytymistäni. Olen
iältäni vielä nuori, joten minun on ollut helppo tuudittautua
ajatukseen huolettomasta nuorukaisesta, joka oppii kun ikää
karttuu. Kuitenkin, koska sitä sitten on ''kypsä'', jos näin antaa
olettaa? Eräs ystäväni toteamus sai minut miettimään asiaa
toisin. ''Ikä on vain numero'', hän kertoi. Uskon, että tällä
lausahduksella olisi merkitystä meidän jokaisen arkea ajatellen,
kuten myös seuraavalla; ''Älä välitä, mitä muut ajattelevat.
Tee se, mikä on oikein.'' Yksinkertaisia elämänohjeita, joita
noudattamalla pääsee pitkälle.
![]() |
Vähän erilaisempi kissa |
Ennen kuin sisäinen humanistini
pääsee enempää valloilleen, kevennetään tekstiä avaamalla
tämänkertaisen otsikon taustaa. Lähestulkoon viikko sitten,
seisoskelin metrossa päätepysäkkiäni odotellen kun vaunuun astui
vanhempi herrasmies kävelkeppiään kataen. Hetken minua
silmäiltyään kyseinen mieshenkilö viittoi minulle ja kysäisi
kotimaatani. ''Finland'', vastasin hiukan epäröiden. Hetkessä
miehen katse kirkastui ja ääntään korottaen hän tokaisi
takaisin; ''Aaa, Finland! KEKKONEN, KEKKONEN!'' Edesmennyt
presidenttimme teki lähtemättömän vaikutuksen aina idässä
saakka. Enemmittä puheitta, toukokuuta odotellessa!