 |
| Jogyesa- temppeli, Seoul |
 |
| Teehuoneella hifistelemässä |
Terveppä terve taas pitkästä aikaa.
Yleisön jatkuvan painostuksen seurauksesta lienee parasta päivitellä
kuulumisia täältä Koreasta, missä hyytävän viileä syyssää on
valloillaan (n.20° C.) Ennen lähtöä suunnittelin päivitteleväni
blogiani muutaman viikoin väliajoin, mutta käytännössä
suunnitelma on jäänyt pohjaanpalaneeksi pannukakuksi. Täällä
nimittäin tekemistä riittää aamuherätyksestä aina iltamyöhään
saakka! Pyydän siis nöyrintä ymmärrystänne teiltä rakkaat
lukijat. Seuraavaksi pyrin purkamaan viimeisten viikkojen tapahtumia
mahdollisimman loogisessa järjestyksessä aloittaen siitä
tärkeimmästä eli itse työstäni; siihenhän koko reissuni
periaatteessa perustuu.
 |
| Työpaikkani puheliain tyyppi |
Aloitin siis vapaaehtoistyöni
tarkaalleen ottaen hiukan yli kuukausi sitten lievästi pelonsekaisin
tuntein; edessäni odotti työtehtävä, jonka parissa minun tulisi
työskennellä todennäköisesti koko seuraava vuosi. Tuona
kuumottavana maanantaiaamuna työpaikkani kontaktihenkilö poimi
minut hotelliltani, mikä jo itsessään oli suuri helpotus (Poikkeus
kun oli vielä lievästi hukassa uudessa kotikaupungissaan tuossa
vaiheessa.) Nappasimme työpaikalleni johdattavan metrolinjan, joka
noin viidenkymmenen minuutin odottelun jälkeen saapui
määränpäähänsä. Pienen esittelykierroksen jälkeen minulle
selvisi myös tuleva työaikani (ma-pe 10.00-16.30) sekä
työohjelmani, mikä ennakkotiedoista poiketen olikin monipuolisempi,
mitä olin osannut odottaan. Jokainen päiväni koostuu erilaisista
työtehtävistä, jotka ovat yleensä muutaman tunnin jaksoissa.
Esimerkiksi tiistaina aloitan päiväni siivoamallla toimistoa puolen
tunnin ajan, minkä jälkeen jatkan englannin tunnille toimien
avustavana opettajana lounaaseen saakka (ei ihan perusluokka, sillä
oppilaiden keski-ikä arvioilta 70v.) Loppupäivä sujuukin sitten
apulaisena kirjastossa, missä tosin toistaiseksi vain opiskelen
paremman kielitaidon saavuttamiseksi. Muiden päivien ohjelmaan
kuuluu mm. kehitysvammaisten nuorten huolenpitoa sekä päiväkodissa
hiukan alle kouluikäisten taaperoiden paimentamista. Pääsin siis
sitten minäkin ensimäistä kertaa elämässäni päiväkotiin,
21-vuotiaana.
 |
| Vieläkö äite Espanja kiinnostaa tämän jälkeen? |
Mitenkäs sitten töissä on mennyt?
No, kyllähän siinä on ongelmansa ollut. Kielimuuri on työpaikalla
valtava; työntekijöistä vain murto-osa osaa edes kankeaa
englantia, joten työtehtäviensä ymmärtämisen eteen on
uurastettu. Ilmapiiri on kuitenkin loistava, sillä kielitaidon
puuttumisesta huolimatta vastaanottoni on ollut erittäin lämmin.
Tilanne myös motivoi opiskelemaan entistä ankarammin, sillä
jokainen opittu lausahdus on askel kohti oikeaa kommunikaatiota.
Lisäksi lapset antavat helposti anteeksi, vaikket ymmärtäisi
sanaakaan heidän tarinoistaan; jo toisena päivänä minua odotti
päiväkodissa lauma lapsia kietoutumassa ympärilleni huutaen
Jussi-opettajaa. Älkää kysykö mitä tein oikein, ei ole nimittäin
hajuakaan.
Rutiini alkaa vihdoin muodostumaan,
mitä tosin viime viikon lomajakso yritti sabotoida. Kyllä,
lomajakso. Kyseessä oli valtion myöntämä virallinen vapaa
korealaisen kiitospäivän kunniaksi (추석),
jota päätimme yhdessä muiden vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa
lähteä viettämään maan eteläiseen satamakaupunki Busaniin (부산.)
Rahaahan siinä paloi, mutta unohdin itaran luonteenpiirteeni
Kankaanpäässä sijaitsevaan pöytälaatikkooni. Vietimme kolme yötä
paikallisessa majatalossa meren rannalta, mistä suuntasimme muun
muassa Gamcheonin kulttuurikylään (감천문화마을),
Busanin perinteikkäille kalamarkkinoille sekä vuorelle patikoimaan.
Kuvat puhukoon puolestaan, Busan, mä tulen vielä käymään <3.
Huomenna työt taas jatkuvat. Pitänee
muistaa mennä ajoissa nukkumaan. Jaksamista suomalaiset, kyllä se
syyssade joskus lumeksi muuttuu.
 |
| Yölliset seikkailut näissä maisemissa on ihan ok |
 |
| Nannaa |
