 |
| Päivällistä popsiis |
Heissulivei. Viides kuukausi Koreassa
tuli hiljattan täyteen, mikä taas tarkoittaa, että puoliväli
häämöttää edessä. Paljon on koettu, mutta paljon on vielä
edessä. Hemmetti, kyllä se aika tuntuu rientävän. Vuosikin otti
tosiaan vaihtuakseen, pitäisi muistaa jatkossa kirjoittaa paperille
vuoden 2017 sijasta 2018. Taitaa mennä hetki totuttelemisessa.
 |
| Rakkautta ensisilmäyksellä |
Viime kuun lopussa pieni maailmani
mullistui hetkellisesti, kun Seoulista tulikin Helsinki. Kyllä,
Helsinki. Syy tähän on simppeli; viime vuoden yliopistoystäväni
toteuttivat uhkauksensa ja nappasivat lennon suuntanaan samainen
niemimaa, jossa blogimme karismaattiseksikin kutsuttu protagonisti
majailee. Siinä olikin sitten jussiraasun mielenterveys kovilla, kun
suomen kielestä tuli käyttökieli ensimmäistä kertaa näillä
kulmilla. Puhua nyt herranen aika suomea Gwanhangmunin aukiolla, mitä
tämä nyt on. Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, mutta minulle
se oli jotain todella ainutlaatuista.
 |
| Olispa sateenvarjo |
Ystävieni matka oli kestoltaan
abouttiarallaa kahden viikon mittainen, joista ensimmäinen kului
suosiolla pienoisella pääkaupunkiseudulla. Raataessani iltaan asti
töissä, helsingin herrat, kuten heitä kutsumme, kiersivät
kaupunkia turistien tavoin kuvia räpsien ja kahviloita kritisoiden.
Kuten arvata saattaa, yhtään kahviksi luokiteltavaa kuppilaa ei
tällä kertaa löytynyt, mutta kuuleman mukaan yllättävän lähellä
käytiin kertaluontoisesti. Kun työtuntini päivän osalta saatiin
purkitettua, kiirehdin turistieni luokse majatalolle, jatkoimme
päivälliselle ja vastaavalla kaavalla ensimmäinen viikko kuluikin
leppoisasti. Uuden vuoden paukuttua henkilökohtainen lomani
starttasi, ja ryhmä rämä otti suunnakseen merikaupunki Busanin.
Paikkahan oli tosiaan teoriassa minulle ennestään tuttu, sillä
olin ehtinyt poiketa siellä vapaaehtoisten kanssa loppusyksystä
ns. kiitospäivän (추석)
aikana. Poikkeuksena viime reissuun Poikkeus joutui kantamaan
osittain jopa suunnistusvastuuta, mikä loppujen lopuksi kantoi
yllättävän paljon hedelmää pientä vastoinkäymistä
lukuunottamatta (siitä ei sen enempää.) Lisäksi shortsit jäivät
Seouliin suosiolla tällä kertaa, sää kun ei ihan uimista
suosinut. Fakta on kuitenkin yhä se, että Busan on pop nyt ja aina.
Meri ja vuoret ovat vain liian vetovoimaisia verrattuna Seoulin
masentavaan betoniviidakkoon. Suomalainen tarvitsee luontonsa, piste.
Viikko Busanissa vierähti nopsaa, ja paluu Seouliin koitti.
Keskiviikkoillasta tuli hyvästien ilta; Poikkeus oli jälleen
jätetty yksin.
 |
| Kerro, kerro kuvastin... |
Tuo kaksi viikkoa kokonaisuutena oli
hyvin tunteitaherättävä. Kuvitelkaa tilanne, jossa olette
muuttaneet aivan toisenlaiseen maahan, uuteen kulttuuriin, missä
olette ehtineet luoda uusia kaverisuhteita ja kokemuksia. Yllättäen,
vanhat ystäväsi palaavatkin kuviohin. Yhtäkkiä et enää
tiedäkkään, mihin oikein kuulut; oletko vielä osa sitä elämää,
minkä jätit taaksesi vai onko paikkasi tässä uudessa vastaavassa?
Pääni täyttyi ajatuksista. Tunsin olevani eräänlainen hybridi,
osa kumpaakin, mutta silti en kumpikaan. Kuten olen aikasemminkin jo
maininnut, elämä täällä on yhtä tunteiden vuoristorataa, ja
tässä sen taas näki. Kyllä salkkarit taitaa jäädä kakkoseksi,
jos draamaa halajaa. Mutta vakavasti ottaen, tältä se tuntui,
varsinkin ystävistä eroamisen jälkeen. Ehkä pienellä
koti-ikävälläkin oli näppinsä pelissä. Mutta nyt kun arki on
saatu lähes käyntiin, ajatukset ovat rauhoittuneet. Uskon olevani
vielä se sama tyyppi, joka jätti syksyisen Suomen taakseen elokuun
maisemissa. Kannan vain harteillani uusia kokemuksia, jotka
toivottavasti ovat opettaneet minulle jotain. Näin. |
| Kaikkee sitä näkee |
Onkohan jotain muuta mainitsemisen
arvoista ehtinyt tapahtua? No ainakin tiedän, miltä korealainen
pöpö maistuu. Vietin kokonaisen viikon hotellihuoneessani
kuumettani potien ja kohtaloani uikuttaen. Tämä viikko onkin sitten
ensimmäinen kokonainen työviikko hetkeen. Maanantaina tehtiin
comebacki eläkeläisravintolaan, ja alan ehkä pikkuhiljaa
ymmärtämään, miksi äiteni lopulta kouluttautui restonomiksi.
Ihan kivaa hommaa.
Niin ja tosiaan, pihalla on kylmä. En
naura enää Korean talvelle. Ensi kerralla pakkaan enemmän kuin
yhden pitkät kalsarit mukaan.
