Parasta aikaa

Yksi ei kuulu joukkoon

Tervehdys kansa. Taas on yksi kuukausi kulunut viime kerrasta, mikä on oiva esimerkki ajan liiitämisestä kuin siivillä. Enää vajaa viisi kuukautta ja poika saunoo kotonaan, on se kyllä hurja ajatus. Kulunut kuukausi on valehtematta ollut yksi reissun positiivisimmasta ellei positiivisin; se heijastunee kotisohvillekin pelkästään otsikointia tarkastellen. Anssiahan tässä jälleen lainataan, mutta mitä väliä – fiilis on vaan niin hyvä.

Pallot pomppii Koreassakin

Mistä tämä poikkeuksellinen riemu sitten juontaa juurensa? No, aloitetaan siitä tyypillisimmästä selityksestä eli vuodenajasta. Aamu ei vain voi alkaa huonosti, kun verhoja avatesssa huoneeseen hiipii auringon tuoma lempeä valkeus. Kevät on lopulta tullut jäädäkseen alkukuun takapakista ylipäästyään - talvitakille se on tietenkin karvas pettymys. Pienenä miinuksena nykyiseen säätilaan todettakoon, että Korean kevään ilmassa on tällä hetkellä ripaus muutakin kuin kevättä; jokakeväinen ''yellow dust'' eli kauniisti suomennettuna ''keltainen pöly'' (kiitos wikipedia) on parhaimmillaan pahimillaan, joten kasvosuojan käyttö on terveyden kannalta viisasta.

Keittiöapulainen hoitaa

Vapaa-ajan monipuolistumisella on selkeä osuutensa positiivisessa maaliskuussani. Talven synkkinä iltoina sitä tuppasi turhan herkästi jämähtään hotellilleen töiden pääteeksi ilman sen produktiiisempaa päämäärää. Kuluva kuukausi oli tästä selkeä poikkeus, sillä viikoloput mukaan lukien en juuri muista viettäneeni tylsiä päiviä. Tämä johtunee laajentuneesta ystäväpiiristäni, joka ei suonut hukatuille hetkille tilaa. Jollei päivä kulunut rakkaan ranskuni kanssa, vietettiin se sveitsiläisten, tanskalaisten tai sitten paikallisten kanssa. On sitä myös päivällistetty egyptiläisen muusikon kanssa keskustellen muun muassa japanilaisesta kulttuurista, islamista tai erimerkiksi Yhdysvaltojen aseenkantolupapolitiikasta. Uusiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustuminen on mahtavaa.

Haruka ja turistipose

Töissäkin on entistä antoisampaa. Vaikka parannettavaa toki vielä on, olen muiden ohella oppinut arvostamaan työpanostani uudella tavalla. Työskentelen sitten päiväkodissa tai kehitysvammaisten parissa, tiedän itselläni olevan oma tärkeä paikka työyhteisössä. On aina suuri ilo huomata, kun tekemisesi saa muut hymyilemään. Kollegatkin toimistosta uskaltavat nykyään hiukan jutella pelottavalle ulkomaalaiselle. Huomenna sitä pääseekin taas temmeltämään mukuloiden kanssa, tiedossa tapahtumarikas päivä.

Kielestä ja sen oppimisesta on moneen otteeseen aiemmin ollut puhe, olkoon siis nytkin. Rehellisyyden nimissä on todettava, että korean kieli kaikkien koukeroineen on osoittanut odotettua hankalammaksi. Ennen lähtöä haaveenani oli, että vuoden visiitti kohdemaassa takaisi sujuvan kielitaidon kotiin palatessaan. Ei se kuitenkaan tule niin menevään; puhumme kuitenkin itämaisesta kielestä, joka jo pelkästään kirjoitusmerkkejä tarkastellen poikkeaa täysin omasta äidinkielestämme. Vapaaehtoistyö ei myöskään suo samanlaisia lähtökohtia kielen opiskeluun kuin esimerkiksi vaihto-opiskelu, mikä lisää haastetta entisestään. Näihin faktoihin nojaten onkin hyvä laskea omia odotuksiaan olemallla hiukan rennompi itseään kohtaan, kieli kun ei ollut ainoa syy tänne tulemiseen. Joka tapauksessa positiivisen maaliskuun valossa on huomautettava, kuinka erityisesti kuulonymmärtäminen on kehittynyt pienessä ajassa harppauksen eteenpäin. Tästä jatketaan.

Älä syö palikoita

Kuukausien käydessä vähiin on sitä pakonomaisestikin alkanut jo miettimään, että mitä sitten kun palaa. Vajaa viisi kuukautta on käytännössä todella pieni aika, joten tiedän paluun koittavan pian; ehkä myös siksi olen niin positiivinen. En halaja karata täältä etuajassa, en totta maar, mutta vuoden tullessa mittariin on mukava tulla takaisin kotiin. On hauska päästä jatkamaan pääaineopintojaan lisäten kokonaisuuteen toivon mukaan myös korean kielen opinnot. Oma kämppäkin yksityisyyksineen on ehtinyt käydä mielessä, lienee viisasta pistää hakemuksia eteenpäin ensi kuussa. Ja jos vaikka fyssari Raukola leipoisi tästä miehestä vielä aktiivisesti urheilevan nuoren miehen näiden rikkinäisten vuosien jälkeen, minulla on monta syytä odottaa kotiinpaluuta lämpimin mielin.

Mutta ei nyt kiirehditä asioiden edelle. Minulla on maailmanvalloitustani vielä muutama kuukausi jäljellä, joten on syytä ottaa kaikki ilo irti jokaisesta sen suomasta hetkestä. Lompakkohan tässä itkee, mutta itkeköön. Elän tällä hetkellä sitä parasta aikaa, mitä otsikkokin povaa. Minulla on juuri nyt hyvä olla.

Kevät tulee

Tuttuja morjestaas

Vastuuta on vältelty tarpeeksi pitkään. On aika tarttua härkää sarvista, kääriä hihat ja ryhtyä väsäämään vuoden toista blogipostausta. Kyllä se aina tuntuu olevan niin kauhia työmaa saada aloitetuksi, hyi sinua Jussi!

Tämänkertaisen otsikon innoittajana toimii Keravan oma kultakurkku Anssi Kela, joka tuppaa säilyttämään paikkansa kestosuosikkien joukossa vuodesta toiseen maasta riippumatta. Viime viikonloppuna pihalle suunnatessani jouduin hetken pohtimaan, astuinko oikeasta ovesta ulos; pakkanen oli poissa ja aurinko suorastaan sokaisi silmäni. Lämpömittaria tarkastellessani elohopea oli kiivennyt 10° C paremmalle puolelle, mikä oli nähtävänä pienenä muutoksena edellisen viikon talvikeleihin. Anssi taitaa olla oikeassa – kevät todellakin tulee.

Fast and Furious

Helmikuu oli monella tapaa tapahtumarikas kuukausi. Ensinnä mieleen tulee tietenkin Pyeongchang ja talviolympialaiset. Todettakoon tähän heti alkuunsa, että EN, en käynyt paikanpäällä seuraamassa kisoja, vaan muiden maallisten tapaan seurasin kisani kotikatsomosta käsin. Syynä tähän yksinkertaisesti budjekti, sillä pelkästään yksi päivä päänäyttämöllä olisi nakertanut jo ennestään kaltoin kohdeltua tiliäni epämielyttävällä tavalla. Kompromissin omaisesti päätin siis tyytyä vanhaan ystävääni televisioon, mikä osoittautui virheeksi useammin kuin kerran. Nimittäin, paikallisia ei liiemmin hiihto tai nyt ylipäätään mikään muu kuin se perhanan pikaluistelu kiinnostanut, minkä vuoksi muiden lajien lähetykset useimmiten laiminlyöntiin totaalisesti. Asiaa ei helpottanut Yleareenan käytäntö olla välittämättä lähetyksiä vieraisiin maihin, joten erityiskiitokset siitä eteenpäin. Epätoivon partaalla parhaaksi ratkaisuksi osoittautuikin soittaa videopuhelu Suomeen, jossa vastaanottava osapuoli käänsi puhelimensa kameran television suuntaisesti ja tadaa, siinä se on. 

Olympialaisten johdosta asumisessamme tapahtui muutoksia. Kaiken kaikkiaan tilanne on minulle vielä hieman epäselvä, mutta siis Saksan olympiajoukkueen eräänlainen nuorisotiimi saapui hotellillemme häätäen meidät kahdeksi viikoksi huoneistamme. Joukkue oli kyllä tehnyt hotellivarauksensa vuoden etukäteen, mutta sattumoisin hotellin johto oli unohtanut jakaa kyseisen informaation meille asukkaille. Noin kuukauden varoitusajalle pakkasimme roinamme ja suuntasimme läheiseen majataloon. Henkilökohtaisesti muutto ei ollut itselleni ollenkaan niin rankka kuin monelle muulle paikalliselle kavereilleni – johtuen tosin todennäköisesti siitä, että majatalon keittiöstä löytyi moccamasteri kaikkine herkkuineen. 

Se ainut kerta, kun hiihto korealaisia kiinnosti

Evakkoviikkojen jälkeen seurasikin sitten uusia mullistuksia, kun kolme uutta vapaaehtoista saapui kuuden kuukauden mittaiselle Korean visiitilleen. Uusi yhteiselomme startattiin kolmen päivän mittaisella ''perehdytysleirillä'', joka kantoi meille kokeneimmille nimeä ''midcamp.'' Tuttuun tapaan leiripaikkana toimi tuo samainen leirintäalue, jossa aloitimme taipaleemme puolisen vuotta sitten. Tällä kertaa vain emme jakaneetkaan miesten huonetta ranskun kanssa keskenämme, sillä uusista tulokkaista kaksi sattui olemaan saman sukupuolen edustajia. No, saimmepahan sukupuolijakaumaa hiuman tasoitettua, mutta kyllä me oltiais kahestaaki pärjätty... Lopulta leiri saatiin pakettiin ja paluumuutto hotellille alkoi.

LotteWorldissä on tunnelmaa

Mutta ei nyt unohdeta sitä helmikuun tärkeintä merkkipäivää eli synttäreitäni. Virallinen syntymäpäiväni osui tällä kertaa perjantaille, mikä sattui olemaan myös kiinalaisen uudenvuoden päivä. Työtoverini päiväkodista päätti yllättää minut ja kutsui minut viettämään päivän Seoulin suurimmassa huvipuistossa, LotteWorldissa, yhdessä hänen perheensä kanssa. Päivä oli kaikinpuolin elämyksellinen, mutta myös kuluttava, sillä kahdeksantuntinen kolmen poikalapsen kanssa vaati veronsa. Kuitenkin, suuri kiitos jälleen tälle poppoolle. Mutta eivät vapaaehtoisetkaan minua unohtaneet; seuraavana päivä vietettiin yhdessä päivällisen ja luistelun yhteydessä. Ja totta kai, synttärikakku kuului ohjelmaan. Kaksikymmentäkaksivuotta tuli mittariin erilaisemmissa maisemissa, sanoisin ettei vielä ei aihetta ikäkriisiin.

Näissä fiiliksissä eteenpäin-