Asfalttiprinssi

Mörköjä

Tervehdys Suomen kansa. Mitä kuuluu? Jääkiekossa ei tainnut olla aihetta juhlaan tänäkään vuonna, toista se on länsinaapurissa - 10 maailmanmestaruutta kalpenee kahden rinnalla. Onneksi sentään pitäisi olla lämmin; enää ei tarvitse matkustaa eteläänkään rusketusta metsästämään. Kuuleman mukaan puolustusvoimilla olisi myös edessään säästötoimenpiteitä suurten kalustehankintojen vuoksi, minkä vuoksi puolusministeri esittikin naisten varusmiespalvelun jäädyttämistä. Mielenkiintoistako sanoisin.

Uutiset kantautuvat Koreaankin, tosin viiveellä lukijan omasta aktiviisuudesta johtuen. Joskus oman maan uutiset kiehtovat enemmän, joskus taas vähemmän. Viime aikoina kiinnostus on ollut aikaisempaa runsaampaa. Olisiko mieli kenties jo palaamassa Suomeen? Tiedä häntä. 

Toukokuu on yleisesti tituulerattu Etelä-Korean pidetyimmäksi kuukaudeksi; mahtuuhan kuluvaan kuukauteen yhtä jos toista syytä viettää palkallista vapaapäivää. Hieman yllättäen sain huomata, että vappu eli työläisten juhla kuuluu myös täkäläiseen juhlakalenteriin. Tosin, Korean Amanda jäi lakitta, eivätkä humalaiset opiskelijat varastaneet showta kauppatorilta. Kaiken kaikkiaan juhlapyhä oli hyvin rauhallinen, ja monet kerääntyiväkin vain Han-joen rantaan evästämään itseni mukaan lukien. Seuraavaa vapaapäivää ei tarvinnut odottaa kauaa, sillä jo seuraavalla viikolla vietimme kansainvälistä lastenpäivää; viikonloppu venähtikin hyvällä verukkeella päivälle pidemmäksi. Viimeisin juhlista, Buddhan syntymäpäivä, osui kuluvan viikon tiistaille. Päivän juhlistaminen tosin aloitettiin jo varhain; kaupunkikuvaa koristi viikkoja etukäteen Buddhan nimeä koristavat lyhdyt, ja kliimaksina toukuuun kahdentenatoistapäivä Seoulin keskustan halki kulki tuhatpäinen Lotus-paraati valokennoineen ja patsaineen.

Näiden kaikkien lomapäivien lisäksi tarhatädit ilmoittivat, ettei Poikkeukselle ole tarvetta tämän viikon keskiviikkona. No, enpä ottanut uutista pahakseni, vaan päätin pakata kamppeeni ja suunnata vuorille vaeltamaan muiden vapaaehtoisten lähtisessä töihin. Eväänäni toimivat suklaalevy ja kaksi kimbap- rullaa (paikallinen sushia-muistuttava riisipötkö, erittäin halpa ja täyteläinen ratkaisu köyhälle kohta-taas-opiskelijalle.) Kello kymmenen aamupäivästä saavuin Etelä-Korean arvostetuimman julkisen yliopiston kampusalueelle (Seoul National University), mikä kirjaimellisesti sijaitsee kyseisen vuoren juurella. Viisituntisen urakkani ensimmäinen taukopaikka oli todennäköisesti vajaa satametriä matalammalla ennen huippua, jossa istahdin kallionkielekkeelle nauttimaan lounastani. En kuitenkaan ollut kauaa yksin, sillä paikallinen korppi ei pitänyt paikkavalinnastani ilmoittaen asiasta kevyesti hiuksiani silitellen. Ymmärsin erheeni ja päätin ottaa jalat alle. Muutama tuhatta askelta myöhemmin huippu saavutettiin 632 metrin korkeudessa. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kiipeämäni vuori, mutta ehdottomasti suosikkini Seoulin tarjonnasta. Huippu tarjosi kattavan näkymän koko kaupungista rakennuksineen ja jokineen. Löydettyäni sopivan syrjäisen kiven istuin aloilleni ja annoin silmieni levätä.

Kaikenkarvaiset ystävämme

Edelle kuvaamassani maisemissa oli helppo unohtaa arjen askareet ja uppoutua syvempiin ajatuksiin. Katsoessani tuota rakennusten betonista viidakkoa sisällini vallitsi kiitollisuus kaikesta, mitä olin saanut tähän asti kokea niin täällä Koreassa kuin elämässäni ylipäätään. Päällimmäisenä kuitenkin mielessä oli kulunut vuosi ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Uskon löytäneeni elämälleni suunnan ja välineet, miten toimia päästäkseni tavoitteisiini. Etelä-Korea oli lumonnut sydämeni, minkä vuoksi päätin palaavani tänne vielä uudestaan pidämmäksi aikaa, todennäköisesti työn perässä. Kuka olisi vielä muutama vuosi sitten arvannut kohtalon tuulten puhaltavan minut tänne tuhansien kilometrien takaa Länsi-Suomen maalaiskylästä? En tiedä, en minä ainakaan. Lapsuusvuosien maalaismaisemat olivat muuttuneet pysyvästi suurkaupunkien vilinään tehden minusta eräänlaisen oman elämäni asfalttiprinssin. Mutta tätä minä halusin; elää ja hengittää maailmaa kun minulla on siihen vielä mahdollisuus.

This is KOREA

Ajatuksiltani havahduttuani katsahdin kelloa ja tuumailin olevan hyvä aika suunnata kohti maanpintaa. Räpsäistyäni viimeisen maisemakuvan suoristin selkäni ja matka kohti alas alkoi. Parin tunnin tallustelun jälkeen saavuin viimeinkin takaisin hotellilla ja voin luvata, että tuota yönä nukuin sikeästi.